Varmaan pisin otsikko ikinä XD No kuiteski, uusi kausi alkaa, kuten olen sanonut, taistelu on lähellä. Pitäisiköhän muuten sanoa Simssiliinille ihan käsisydämmellä että olen suunnittellut aika lailla samoja juttuja taistelua varten. :D:D (Kieroutuneet mielet yhteen!!) No mutta, mutta. Osan pariin! Ja Sakihan se aloittaa.

Kuukausi Suomi-lomamme vikasta päivästä kului kuin siivillä! Meitä oli tosiaankin nyt kuusi, kun Samanthakin tuli mukaan tiimiin. Pelottavaa ajatella, että kohta maailman kohtalo on käsissämme. Munkki lupasi ottaa meihin telepaattisen yhteyden pian. Samantha muutti Japaniin, selittämällä mummilleen sen liittyvän hänen opiskeluihinsa. Outoa että se tosiaankin meni läpi. Samantha on vasta kuudesluokkalainen! Ja mikä hassuinta, hänen mumminsa tuli mukaan. Hyvä että sisäoppilaitoksessamme saa vierailla. Ei olisi kiva mennä ihmisten keskelle kaupunkiin juttelemaan salaisista voimistamme ja velvollisuuksistamme. Mutta jos jättäisin velvollisuudet hetkeksi ja ajattelisin kerrankin vain meitä normaaleina ihmisinä. Minneköhän keskusteluun se johtaisi? En tiedä, mutta kohta se selviää. Hana, Mariko ja Samantha tulivat meidän huoneeseemme jotta voisimme tyttöjen juttujen yhteydessä tutustua toisiimme paremmin. 

-Olet siis puoli japanilainen? Mariko kysyi Samanthalta. -Äitini on japanilaista sukua, ja isäni perus-suomalainen.Ukkini on japanilainen ja mummini suomalainen.  Minulla on serkkuja Kiinasta ja Belgiasta.  Samantha kertoi. -Oho! Onko sinulla sisaruksia? Minä kysyin. -Ei oikeastaan. Äiti ja isä ovat kiireisiä mailmanmatkoillaan  eivätkä ehdi suunnitella enempää jälkikasvua. Samantha sanoi. -Äitini on yksinhuoltaja ja minulla on viisi pikku-sisarusta. Hana sanoi.  -Entä sinä, Mariko? Samantha kysyi vuorostaan. -Äiti ja Iskä ovat japanilaisia, ja oikeastaan koko sukuni. -Minulla on vauva-pikkuveli ja 18-vuotias isosisko. Mariko kertoi. -Vau! Millainen perhe sinulla on, Saki? Samantha kysyi taas. Se kysymys tuli minulle kuin keihäs rintaan. Ennen se ei ollut niin paha aihe puhua, mutta nyt se tuntui pahalta. -En tiedä. -Minut on adoptoidu. Sanoin. -Voi hitsi, anteeksi. Samantha pyyteli. -Ei hätää! Minusta on vain hassua ajatella, että minullahan voi olla kauhea katras sisaruksia ja sukulaisia! Naurahdin, mutta ääneni taisi vähän väristä. Vielä enemmän vaikeaksi teki se, että mitä juuri sanoin, saattoi olla totta. Minulla pitäisi olla perhe jossain. Mutta missä? Höpöttelimme sitten kaikenlaista ja unohdin pahan mieleni.

Toisessa huoneessa samaan aikaan:

Nyt Ryo, et voi olla tosissasi. Kyo sanoi ja huokaisi. Ryo oli ehdottanut että he kuvaisivat jonkin temppuvideon jä lähettäisivät sen ´´Japanin rohkeimmat`` ojelmaan. -Älä viitsi! Meistä tulee rikkaita! Ryo aneli. -Ei, ei ja vielä kerran ei! En aina voi pelastaa henkeäsi kun yrität jotain, jotain... typerää! Kyo jankutti. -Olet aika pelkuri. Tytöt ei tykkää. Ryo pudisteli päätään. -Minulla on jo tyttöystävä, nimittäin Saki! Kyo kihisi. -Jaajaa, kyllä Sakikin kyllästyy sinuun kun et uskalla tehdä mitään. Ryo huokaisi. -Minä kun toivoin että pääsisin bestmaniksesi häihinne. Voi voi. Ryo jatkoi. -Nyt hiljaa tai muutun vasaraksi ja lyön sinua! Kyo raivosi. -Diili? Ryo kysyi ojentaen kätensä. -Okei! Kyo suostui ja paiskasi kättä.

Palautuu Sakin näkökulmaan:

Puhuimme vielä vähän aikaa kunnes Samanthan täytyi lähteä kotiin. Tuskin hän astui ulos koulurakennuksesta kun kuulimme Kyo ja Ryon huoneesta meteliä. -Satasesta vetoa että Pöytä on kaatunut. Sanoin Hanalle. kahdestasadasta vetoa että Ryo roikkuu katossa. Hana sanoi Marikolle. -kolmestasadasta vetoa että tarkastaja kävelee kohta heidän huoneensa ohi. Mariko sanoi. Oli vain yksi tapa selvittää. Menimme heidän húoneeseen. Mikään arvauksistamme ei ollut osunut oikeaan. Ryo oli nimittäin hypännyt jotenkin seinää päin, joka oli mennyt rikki, ja hän oli nyt púoliksi sen läpi. Kyo oli kuvannut koko jutun Hanan vanhalla videokameralla ja nauroi nyt niin että meinasi revetä kahtia. Että sellasta. Huokaisin.

Heippa!!