Moi, kirjoitan nyt tarinan viimeisen osan ihan perusmielillä, vaikkakin luulin olevani haikea. =D Olen kyllä onnellinen että sain tarinani loppuun enkä jättänyt kertaakaan kesken. =)  Lukumusa: http://www.youtube.com/watch?v=BnpiZj2yc1g *Piilokettuilua, musa on Scooby Doosta*

-Mitä teit heille?" Kiljaisin turhan korkealla äänellä. -Mielenvoiman käyttäminen ei taida olla oikein tuttu juttu sinulle? No, voin sanoa, että olen tehnyt sen ennenkin ja se on erittäin tuskallista." Pirun virne oli ällöttävä. -Ystäväsi olivat vain liian heikkoja, ja kuolivat ennenkuin edes pääsin kiduttamaan heitä. No, voinhan aina silpoa heidän ruumiinsa. Hän jatkoi naama peruslukemilla. Syöksyin ystävieni eteen. Hän ei pääse ohitseni kun suojelen ystäviäni... jotka ovat jo... poissa. Järkytyin sille tosiasialle hetkeksi ja heräsin kamalaan todellisuuteen.  Ajattelin ystävieni ruumiita takanani ja sitten se tapahtui.

Marikon bumerangi lensi käteeni. En ehtinyt pelästyä, sillä tiesin mitä minun täytyi tehdä. Hetken mielijohteesta heitin pirua bumerangilla päähän. Pirun ilme oli nýt ällistynyt. Mutta sitten se tajusi ottaa haasteeni vastaan Hän valmistautui hyökkäykseen kun yritin jotain mitä vain Mariko pystyi tekemään. Bumerangi liikkui itsestään, leijui ilmassa ja osui piruun monta kertaa peräkkäin. Hän suuttui ja yritti hyökätä minua kohti mutta tajusin, että selviydyin koska olin hypännyt korkealle ilmaan. Ihan niinkuin Ryo pystyi... Ajattelin kun laskeuduin maahan. Sitten tajusin piteleväni käsissäni Ryon metallisirppejä. Heitin ne heti pirua kohti. Kaikki osuivat häneen ja saivat hänet haavoineensa näyttämään rumemmalta kuin yleensä

Sitten suihkutin "taikasauvallani" hänet täyteen vihreää väriä ihan vain hämäykseksi. Sen jälkeen otin vasempaan käteeni Kyon miekan ja oikeaan Hanan nauhan. Heiluttelin nauhaa toisella puolella ja piru keskittyi jo väsyneenä siihen.  Kun olin varma, että hän ei seurannut muita liikkeitäni, tähtäsin, ja heitin miekan juuri oikeaankohtaan. Pirun sydämen kohdalle. Kamala karjaisu oli hänen viimeinen äännähdyksensä. Se oli ohi. 

Vasta sitten tajusin kuinka väsynyt ja surullinen olin. Oli ihan hiljaista. Vain oma hengitykseni rikkoi sen rauhallisuuden. Piru oli nyt kuollut, eikä hän voinut tehdä kenenkään voimilla mitään pahaa. Mutta miksi näin kävi?! Miksi kaikki muut kuolivat? Miksi vain minä jäin jäljelle? Istuin polvilleni ja itkin katkeruuden kyyneliä.

(Luku musa pois)

-Oscarin arvoinen suoritus!" Suuni aukesi kun kuulin Ryon äänen. Käännyin toisin päin ja näin heidät kaikki elossa! -Mi? Miksi? Häh? Änkytin onnellisena. Näinko unta?

-Kaikki kuului suunnitelmaan!" Samantha hihkaisi. -Munkki ehdotti, että esittäisimme kuollutta ja sinä onnistuisit voittamaan hänet yksin, jos tilanne niin vaatisi." Kyo sanoi. -Miksi juuri minä? Minä rääkäisin. -Olimme niin varmoja että saat sellaisen raivokohtauksen niinkuin silloin..." Ryo aloitti mutta hiljensin hänet tallaamalla hänne varpailleen. -Ahaa, siitäkö äkillinen voimien saaminen johtui? Tunnepuuskasta." Naurahdin. -Mutta eikö se piru sitten tehnytkään teille mitään?" Jatkoin.  -``Kuolimme´´ ennenkuin hän ehti tehdä mitään. Mariko sanoi. -Eli kaikki on taas hyvin." Hana totesi.  -Etkä ole vielä kuulluut parasta osaa! Me emme menetä voimiamme! Mariko huudahti. En voinut estää hymyä. Se tuli aivan pakosti. -Munkki ei osaakaan ottaa niitä pois? Varmistin ajatukseni ja muut nyökkäsivät. Mutta mikä tärkeintä, olimme elossa, meillä oli voimat, ja olimme yhdessä.

5 vuotta myöhemmin

Suljin valokuva-albumini hymyssä suin. Vaikea ajatella että siitä kaikesta on jo viisi vuotta aikaa. Pakkasin senkin vielä tyhjään pahvilaatikoon. Otin yhden kirjan käteeni. En voinut olla hymyilemättä kun luin jälleen kirjailian nimen: Hana Tomoe. Se oli yhden parhaan ystäväni esikoisteos. Näkisin hänet pitkästä aikaa uudestaan. Hana oli muuttanut perheensä kanssa muualle pian sen jälkeen kun voitimme taistelun.  Pidimme yhteyttä toisiimme vielä tähänkin päivään asti. Hana oli sinkkuna vielä kun hän lähti, enkä ole varma onko tilanne sama nyt. Hymähdin ja laitoin kirjan laatikkoon. Seuraavaksi nousin ylös ja menin vaatekaapille.  Kaivelin vaatteitani ja löysin yhden takin taskusta kauniit kultaiset korvakorut.  Nämä sopisivat Marikolle, mietin ja kertasin sitäkin muistoa mielessäni.

Mariko ja Ryo olivat umpirakastuneita, no, ovathan he edelleenkin! He alkoivat suunnitella viihdealalle pyrkimistä heti sen jälkeen kun Ryo oli käynyt kilpailemassa Hulluissa Japanilaisissa.  Heistä tuli pian viihdealan ykkösnimiä, ja heitä ihaillaan Ryon rohkean tempun vuoksi. Ei, kyse ei ole Ryon voimista, vaan siitä että hän kosi Marikoa vasta 17-vuotiaana kesken esiintymisen eräässä Stand Up- tapahtumassa. Mariko vastasi tietysti myöntävästi. Kumpikaan ei hötkyä häistä, kyllä he vielä jaksavat odottaa. Hyvä että he molemmat kuitenkin keskittyivät opiskeluun, ja kävivät lukionkin. Keräsin tarvittavat vaatteet kasaan ja näin yhdessä paidassa suomenlipun kuvan. Sen paidan ottaisin varmasti mukaan, se muistuttaisi minua Samanthasta.

Hän jäi asumaan Japaniin, vaikka käykin joka kesä Suomessa. Hän on vielä lukion viimeisellä vuodella.  Me kaikki tiedämme, että hänen suomalainen ulkonäkönsä vetää poikia, jotka nautttivat ``eksoottisista´´ tytöistä puoleensa.  Hän on lhetellyt meille kaikennäköistä hauskaa tavaraa Suomen-lomiltaan meille. Hän taisi antaa minulle tämän paidankin. Viikkasin lisää vaatteita ja tunsin Kyon lämpimän hengityksen takanani.

-Kaipaatko apua?" Hänen äänensä kuulosti yhtä ihanalta kuin lapsena. Itseasiassa Kyo ei ole muuttunut paljonkaan niistä vuosista. Vähän lihaksia, ja pituutta on tullut lisää. -En tarvitse, kohta on kaikki kamat kasassa." Sanoin ja moiskautin poikaystävälleni suukon poskelle. Sitten äiti soitti. -Äh! Puhisin ja vastasin muka ärsyyntyneenä. Hän muistutteli minua kaikesta mitä minä tarvitsisin mukaan. Rauhoittelin häntä ja muistutin etten ole enää lapsi. -Mutta olet aina minun pikkutyttöni." Äiti sanoi vielä. Hyvästelimme toisemme ja suljin puhelimen.  Minä ja Kyo kuulimme auton tuuttauksen ulkonta. -Se on varmasti Ryo, Mariko ja Hana! Voikun Samanthakin olisi täällä." Huokaisin. -Jos kaikki menee niinkuin suunnittelimme hän hakee samaan paikkaan kuin mekin. Kyo sanoi. Hymyilin ja keräsimme tavaramme ja juoksimme kohti Ryon tila-autoa. -Onhan kaikki rahat mukana?" Kysyin.Tarkoitin rahasummaa jonka Ryo ja Kyo voittivat Japanin hauskimmista kotivideoista. -On, on." Kyo sanoi ja nousimme auton takapenkeille. Hana oli vieressämme ja Ryo ja Mariko edessä. -Kaikki kohti yliopistoa! Ryo hihkaisi ja lähdimme matkaan uusia seikkailuja kohti.

Loppu

 

Huhhuh, mutta kylläpä nautin tämän kirjoittamisesta =D. Olen myös erittäin onnellinen siitä että loin tähänmennessä parhaan itsekeksimäni hahmon: Ryon. =D Hän on suosikkini ja jotenkin muistuttaa minua, sekoavaisuudellaan. =) Toivottavasti piditte =)