Sorge tauosta, on ollu vähän teatterii ja syyslomaa =D Mutjoo.. Taas kerran. Menkäähän osaan!

Suljin puhelimen pitkän puhelun jälkeen. Olin jutellut äidin kanssa... Minun on tosi vaikea uskoa sitä. Olen niin onnellinen nyt! Mutta samalla, jotenkin järkyttynyt. Aivankuin koko elämäni olisi kierähtänyt ympäri. Sydämeni meinaa tulla ulos rinnasta, ja pelkään että onnen kyyneleeni loppuvat kesken. Pelkään että tunteeni palavat loppuun tai simahdan kesken kaiken. Muistan kuitenkin äidin sanat. -Ota ihan rauhallisesti, nähdään huomenna. Hän sanoi sen hitaasti, ja kuulin rakkauden hänen äänessään. Lähtisin tapaamaan äitiäni huomenna. Se on totta! Äiti asuu myös Tokiossa! (Samperi, soikoon! Olen voinut nähsä hänet monestikin aiemmin!) Näen hänet kaikkien vuosien jälkeen. Laitoin kirjekuoren laukkuun. Otin soljen pois hiuksistani ja suljin lukolla lipastoon. Suntymätodistukseni laitoin laukkuuni, ja valokuvan taskuuni. Minun ei tarvinnut yrittää hymyillä. -Hymy oli kasvoillani valmiina. 

Seuraavana päivänä olin niin jännittynyt, että en pystynyt olemaan aloillani. Hana ja Mariko ymmärsivät tunteeni ja halasivat minua. Se oli rauhoittavaa. Etsin kai aina turvaa jostain. Saan sitä aina ystävieni luota. (Jopa Ryon luota!) kaivelin taas taskujani, jos olisin unohtanut lapun jolla äitini osoite oli. -Rentoudu nyt. Mitä äitisikin ajattelee jos olet tuommoinen jäykkis? Ryo naurahti. Mariko tallasi hänen varpailleen. -Mäkin rakastan sua. Ryo helliteli. -Okei, okei! Nyt kyllä häivyn häiritsemästä! Huudahdin ja luikahdin pois ovesta. Välillä mietin, olemmeko me ihan normaaleja... (Onhan meillä taikavoimat että joo..)

Olin kävellut jo... viisi minuuttia?! Samperi, että aika menee NÄIN hitaasti. Tarkastin osoitteen. Muistin että samalla kujalla jolla äiti asui, oli omakotitaloja. Aika jännää Tokiossa. Mutta henkilökohtaisesti minä ainakin pidän niistä enemmän kuin pienistä kerrostaloasunnoista. Pian saavuin lapun osoittamaan osoitteeseen.  Talo oli tosi siisti! AIka reilun kokoinen, valkoinen, ja kaksi kerroksinen. Tietty japanilaisuus erottui pihan puutarhan koristelammissa ja pikku patsaissa. Itsessään talo oli eurooppalaisen tyylinen. -Voi juku! En voinut olla kuiskaamatta. Menin ujosti pihalle, sen jälkeen kuistille, ja sen jälkeen ovelle. Laitoin käteni nyrkkiin ja koputin hiljaa. Hetkeen ei kuulunut mitään ja ajattelin etä kaikki olisikin jotain pilaa. Mutta sitten ovi avautui nopeasti ja näin mustahiuksisen naisen joka otti minut halaukseensa. -Aivan ihanaa nähdä sinut, Saki! Nainen sanoi. Inahdin hiljaa koska olin niin säikähtänyt isosta reaktiosta. -Eh, äiti? Kysyin niin hyvin kuin halauksen puristuksissa pystyin. Nainen päästi minusta irti ja hymyili leveästi. Hän ei näyttänyt valokuvan naiselta. Tällä naisella oli paaljon meikkiä ja koruja. Hänellä oli tiukat pillifarkut ja toppi jotka korostivat hänen muodokasta vartaloaan. Hänellä oli kultaisen ruskeat silmät joissa oli häivähdys vihreää. Hän on tosi sievä. -Voi, herttileijaa! Anteeksi nyt vain! Hei, olen tätisi Michiko. Nainen, eh, siis tätini esitteli itsensä. Minulla on täti?! Mietin mielessäni. -Ineko, Ineko! Hän tuli! Täti kutsui äitiäni. (Ainakin toivon ettei minulla ole toista tätiä jolla on sama nimi kuin äidilläni!) Pian näin hänet. Äidin. Nyt olin varma että hän oli äiti. Hän oli samannäköinen kuin kuvassa, vain vanhempi. Hän näytti minulta, vaikka hänen silmänsä olivat vähän vaaleammat kuin minulla. -Saki, minun pikkuinen? Hän kysyi ja hymyili erittäin lämmintä hymyä.  Nyökkäsin  ja astuin lähemmäs. Äiti tarttui käsiini ja katsoi silmiini. -Olet perinyt isäsi silmät. Hän huokaisi ja suukotti otsaani. -Onko se huono juttu? Kysyin ja kipristin nenääni. -Ei tietenkään! Juuri niitä hänessä rakastin. Äiti sanoi. Halasimme toisiamme nopeasti. -Meidän täytyy juhlia tätä! Äiti huudahti ja nosti kätensä hassusti ilmaan. Naurahdin. Vilkaisin sivusilmällä tätiäni. -Miksi et kertonut että minulla on hullu täti? Kuiskasin huumorimielellä. -No anteeks. Äiti mutisi ja nauroi. -Onko meillä muitakin salaisuuksia? Kysyin ja laitoin käteni lantiolle. Äiti hengitti syvään. -Minä, tätisi ja kaksi serkkuasi asumme täällä yhdessä ja tätisi on hullu. Hän sanoi yhteen hengenvetoon. -Serkkuja? Kysyin silmät pyöreinä. Aivan, eikö olekkin kivaa? Äiti naurahti. -Shouta, Sakura! Tulkaahan! Täti oli ilmestynyt viereemme ja huusi serkkujani paikalle. Huhhuh, mikä ``pikkuperhe´´ tämä onkaan loppujen lopuksi!

Jatkuu XD Eikös ookkin jännä perhe XD